Elämä on nykyään kummallista. Jotenkin se on niin samanlaista kuin ennenkin ja toisaalta ihan erilaista. Ultra- ja neuvola-päivinä erilaisuus ja uusi elämä korostuu. Sitten taas arjessa sitä touhuaa suunnilleen samoja asioita ja joitain asioita kun ei voi enää tehdäkään, niin sitten sitä on hieman kujalla että "mitäs tässä nyt tapahtuu"..
Harsot ja unipussi NameIt:istä.
Tarttui sieltä mukaan muutama yökkärikin ;)
Toisinaan tuntuu, että maha ei kasva ja mikään ei muutu. Sitten menet töihin ja työkaverit huolehtivat että jaksathan varmasti ja ethän nyt rasita itseäsi liikaa. Samaan aikaan itsestä tuntuu tyhmältä kun haluaisi tehdä kaiken kuten ennenkin, mutta nyt on vaan pakko kuunnella kehoa eri tavalla kuin ennen. Ennen saatoin nostella painavia laatikoita, tietäen että skolioosin rasittama selkä ei tykkää, mutta jotenkin sen kesti. Sitä otti vähän vahvempaa droppia tai ehkä jopa saikkupäiviä, jollei muuten pärjännyt. Nyt tietää, että sen selän on kestettävä ja sitä ei oikeasti saa rasittaa ylimääräisiä. Pitkä tie vielä kuljettavana ja lisäkiloa kannettavana 24/7. Mömmöjä ei uskalla nappailla kuten ennen ja sairaslomakaan ei houkuta, kun tietää että pian sitä joutuu (saa olla, kuinka vaan) kotona oikein urakalla. Outoa yrittää oikeasti nauttia jokaisesta päivästä töissä :DDD
Maha 20+4
Shoppailuintoiluni vaan senkun jatkuu. Ehkä se on jotenkin mun tapani tehdä tästä konkreettisempaa, kun tuo maha näyttää mielestäni edelleen pelkältä siideri/hiilari/kesäloma pöhöttyneeltä. No onneksi siihen asti on tosiaan näitä muita tapoja tehdä asiaa konkreettiseksi, kuten järjestellä vauvan tavaroita laatikoihin, ostella kaikkea pientä, selailla vaunu-esitteitä ja lukea vauvalehtiä. Miten hitossa tässä pitäisi jaksaa odottaa muka tammikuun lopulle, kun on nyt jo näin kärsimätön :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti