Rv25

Onpas ollult mukamas hurjan kiirettä tämä koko lokakuun alku. Justiinsa tää vasta alkoi ja huomenna mennään jo kuun puolessa välissä (ja mun synttäritkin siellä on tulossa!!!). Kuvittelin käyneeni bloggaamassakin ihan juuri ja tajusin, että mun "ihan juuri" on ollut syyskuussa viimeks. Paljon on ehtinyt tapahtua sen jälkeen.

Lokakuun alussa oli yhden parhaimman ystäväni polttarit ja pakko hehkuttaa miten upeasti ne meni! 14 henkilöä oli kutsuttu ja kokonaisuudessaan meitä taisi siinä 9-10henkilöä pyöriä. Kaasoksi kun mua pyydettiin, niin ilmoitin heti kättelyssä, että kiitos ja kunnia on kivaa, mutta mun oma vointini menee kaiken edelle. Tästä syystä sitten porukasta kaivettiin tulevan morsiammen kanssa mulle oivat apurit (jotka tässä tapauksessa taisivat toteuttaa suunnilleen kaiken!!!) ja mä olen antanut sitten mun panokseni enemmänkin sitten tuonne tulevaan hääpäivään.

Polttareissa päästiin sitten ammuskelemaan radalle ja kaikilla tuntui olevan huippuhauskaa! Itse sain ampua pistooleilla, mutta kiväärit piti jättää sitten väliin, kun ukot eivät olleet varmoja miten hyvin mahtaisi kiväärien äänet kantautua vauvan korviin jo. Pakko kyllä hehkuttaa ihan niitä pistoolejakin, että ihan niin hauskaa oli notta uudelleen haluan mennä! Tämän jälkeen vuorossa oli hengailua ja itsepuolustuskurssi morsiammelle. Illalla kuljettiin kaupungilla keräillen avioliittoneuvoja ja kertomassa nuorille seksivalistusta. Käyttivät mun mahaa varoittavana esimerkkinä ja jakoivat nuorisolle kumeja. Myös seksikutsuilla käytiin ja kyllähän sieltä kaikki jotakin pientä osti ;)

Itse jättäydyin sitten baaritteluvaiheesta pois ja siirryin hotellille, jossa mua odottikin jo innokas russelimme Roro, sekä köllöttelevä ukko. Koiran kanssa lenkkeilin pitkin Poria, jonka jälkeen uni alkoikin viedä voiton. Hotelliaamiaisen jälkeen suunnattiin takaisin Helsinkiin ja valmistautumaan uuteen työviikkoon, joka ei sitten ihan niin hyvin kuitenkaan sujunut.. Keskiviikkona mun autosta päätti hajota jakoremmi, eli moottori paskaksihan se pärähti. Torstaina kikkailin itseni siis julkisilla töihin, johon upposi melkeinpä pari tuntia aikaa ja mies mua sitten joutui hakemaan yömyöhällä. Perjantaina sain onneksi itse lainata miehen autoa, niin sain haettua äitiyspakkauksen postista ennen duuneja ja töiden jälkeen haettiinkin mulle uusi menopeli.

Tänään vietän tämän viikon toista vapaapäivääni, joten ensimmäistä kertaa ehdin hieman lösähtää ja viettää omaa aikaa. Kaikki pyykit on puunattu ja kotiakin hieman siivottu. Lisäksi innostuin käyttöönottopesun suorittamaan noille vauvan vaatteille :) Äitiyspakkaus odottaa edelleen tuossa vieressä purkajaansa, mutta siihen ei ole ollut aikaa. Olen mä sen kahdesti pikaisesti hipelöinyt läpi, mutta ajatuksen kanssa en ole ehtinyt tsekkaamaan. Onneksi on vielä aikaa.

Nyt mä taidan mennä purkamaan loput ostokset kassista ja ajastaa saunan lämpeämään illaksi. Jääkaappiin pujautan holittoman siiderin <3

Nuhanenän kaksipiippuinen päivä

Eilisestä neuvolasta ei taaskaan jäänyt juuri mitään mieleen. Mä en tiedä mikä siinä on etten oikein pidä tuosta mun neukkuhoitajasta. Ehkä jotenkin se tyyli jolla se hoitaa asioita, kuten että mainostaa kuinka hyvä systeemi meillä täällä Helsingissä on, kun voi ottaa hoitajaan yhteyttä netin kautta ja hän sitten vastailee viesteihin. No mäpäs otin häneen yhteyttä viime viikolla sairastuttuani, niin hänpä ei koskaan vastannut. Tai kun hän kertoo miten hyvin kaikki on ja kaikki on täydellistä, jota seuraa aina se MUTTA. Masun koko on käyrillä _MUTTA_ se saisi olla kyllä isompikin jo. Paino on noussut maltillisesti, mutta saisi olla jo hieman enemmän. MUTTAMUTTAMUTTA!!! Kaikki hoidetaan neuvolassa ohjeiden mukaan, seurataan lapusta mitä tänään pitää käydä läpi. Kerrotaan että pitäisi varata aika sokerirasitukseen, mutta ei kerrota että mistäs tällainen aika varataan. No onneksi mulla on huomenna aika kättärille, niin kyselen siellä sitten.

Eilen oli muutenkin kumman ristiriitainen päivä. Tosiaan en viihtynyt neuvolassa, mutta ne sydänäänet oli tällä kertaa jotenkin erityisen huumaavat. Lisäksi sain kelaa varten raskaustodistuksen, joka tietty teki mut iloiseksi, sillä olinhan nyt askeleen lähempänä äitiyspakkauksen hypistelyä. Tietenkään siinäkin täytyi tulla mutkia matkaan, nimittäin eihän meidän skanneri tykkää jutella samaa kieltä tuon macin kanssa. Suhasin sitten flunssaisena miehen työpaikalle skannaamaan todistusta. Kotona huomaan skannanneeni oman sairaslomatodistukseni! Thank god, en ollut ehtinyt lähettää sitä! Olisi ne varmaan kelassa ihmetelleet, että mitä hiton tekemistä ylähengitystie infektiolla on äitiyspakkauksen kanssa. Uusi suhaus miehen duuniin, uusi skannailu ja lopulta pääsin laittamaan hakemusta. Tietysti kelan tiedoissa mun osoite oli väärin, jonka seurauksena sain ottaa yhteyttä maistraattiin. Laitoin hakemuksen silti menemään, korjasin vain toimitusosoitteen ja laitoin lisätietoihin, että teillä on vuoden takainen osoite ja tänään sain vastauksen, että paketti tullaan toimittamaan kuitenkin oikeaan osoitteeseen. HUH!



Vastoinkäymisille tarvitsi tietysti hakea hiukan balanssia, niin päädyin Vauvapisteessä käymään pikavisiitillä. Nyt ne ihanista ihanimmat Brion Smilet on varattu ja käyn ne noutamassa lokakuun lopulla. Kuvia en niistä saanut nappailtua, mutta väsäilin sitten pienen kuvakollaasin hankinnoistani metsästämällä kuvat googlesta. Nyt sitten kun niihin Brioihin päädyin, niin päätin myös etten halua tuota Gracon kaukaloa, vaan haluan sen Primon, joka sopii vaunuihin. Niimpä tänään lähti Hobby Hallista tilaukseen Primon turvakaukalo ja telakka, sekä Graco päätyi tori.fi:hin myyntiin.

Näihin mä nyt sitten päädyin: 

-hopea runko

-musta ratas osa

-violetti koppa

-musta Primo -turvakaukalo

Mitähän muuta... Tänään aamulla heräsin kunnon vauvajumppaan. Tähän asti on tuntunut satunnaisia potkuja alavatsalla, mutta nyt oli kyllä täys tohina päällä. Tuntui kuin toinen olisi vetänyt kuperkeikkoja massussa. Tuntui hassulta ja nauratti. Harmi kun Jay on toistaiseksi missannut kaikki nämä masun päälle tuntuneet muksahdukset, ne kun on niin hauskoja. No kyllä se vielä ehtii.. Jos se joskus herää siihen todellisuuteen, että meille on tulossa vauva ;)

Nyt kuitenkin taidan vielä hetkeksi sujahtaa internetin ihmeelliseen maailmaan tutkimaan hoitolaukkuja sekä vaunuihin suojia yms., jonka jälkeen saan lähteä auttamaan ystävää muuttoon. Tai no suureksi avuksi tuskin tällainen nuhainen pallomaha on, mutta voin viedä kantajille limpparia ja tilata pizzaa. Uskokaa pois, arvostaisin itse kun joku tulisi huolehtimaan ruoka- ja juomapuolesta kun itse on muuttoa tehnyt :)

Räkäpää

Tästä tulikin ihan pikkuisen erilainen viikko kuin mitä olin mielessäni kuvitellut. Olisihan mun se pitänyt jo arvata, että flunssa kolkuttelee ovella kun viime viikonloppuna napsahti pitkästä aikaa epämukava vieras tutulle paikalleen ylähuuleen: huuliherpes. Mulla se tulee oikeastaan aina kun olen kipeänä, ei muuten. Nyt poikkeuksellisesti huuli oli turvonnut viime viikon keskiviikkoyönä aivan järkyttävän kokoiseksi, mutta selvisin parilla pienellä rakolla. Paranikin todella nopeasti ja enää huulessa ei ole havaittavissa oikeastaan mitään. Kuitenkin tällä viikolla torstain vastaisena yönä heräilin hirveään kurkkukipuun. En muista koska moista viimeksi olisi ollut. Ravailin läpi yön juomassa ja vessassa, kunnes lopulta löysin Jayn Vicks -rasian. Helpotti yön ajaksi.

Torstai sitten vierähtikin sängyssä koko päivä. Olo paheni tunti tunnilta ja nenä tukkeutui pään täyttyessä räästä. Niistin ja aivastelin minkä kerkisin, josta sitten seurasikin supisteluita. Voi luoja miten tuskaa pärskiä, kun joka kerta vatsa kipeytyy ja kovettuu, sekä kipeä selkä tulee entistä kipeämmäksi. Perjantaina oli tiedossa työpäivä, mutta ilmoitin töihin notta turha vartoilla ja menin käymään työterveyshuollossa. Saikkua tulikin sitten pidempi pätkä kuin mitä oletin ja neuvo, että vaikka olo paranee niin älä mene takaisin töihin, vaan odota sinne maanantain neuvolaan, jossa on hyvä mainita supisteluista.

No tänään on ollut selkeästi parempi päivä, kun eilinenkin meni levossa. Droppeja hiukan hain ja vain pötköttelin, tuijotellen missaamani Hyvät ja Huonot uutiset, sekä ensi viikon Vain elämää. Mä en kyllä tajua mitä niin itkettävää siinä on? Ehkä mä olen kummallinen, mutta mua ei herkistä tuollaiset. Aiemmat kaudet ovat olleet paljon koskettavampia, mutta ei nekään mun mielestä ihan niin nyyhkyjä olleet. Eräs ohjelma jota tuntuu moni äiti tai odottava äiti hehkuttavan on tuo erilaiset äidit. Ei herkistä kyllä sitten edes sen vertaa mitä Vain elämää. Joo, meillä jokaisella on oma tarinamme ja kaikkea, mutta en ole nähnyt vielä yhtäkään Erilaiset äidit -jaksoa mikä olisi herkistänyt hetkeksikään (ei sillä, enpä ole sitä katsonutkaan kuin satunnaisia jaksoja). Eikä mua kosketa millään tavoin se lapsen syntymä, jonka aikana erään ystäväni mukaan viimeistään pitäisi herkistyä. Veikkaan tämän johtuvan siitä, että pidän vain harvoista lapsista ja äideistä. Ylipäätään ihmisten kanssa olen jossain määrin valikoiva :D Tuttuja toki riittää ja osaan minä kohtelias olla ja ei mulla ole tarvetta väheksyä ketään, mutta harvan ihmisen tekemiset kiinnostaa mua oikeasti. Ehkä sen tähden mulla ei täänne blogimaailmaankaan ole kertynyt hirmusti luettavaa :)

Nyt kun tuon tenavan aamujumppa loppui niin taidan käydä ripustamassa pyykit kuivumaan. Mitään suuria suorituksia en viitsi kodin eteen vielä tehdä vaan lepäillä vielä mahdollisimman paljon, mutta voihan tässä samalla nyt edes pyykit ja tiskit hoitaa. Jos sitten tulee fiilis notta ei pysty, niin muuta kuin hyvällä omatunnolla takaisin vällyihin.

P.S. Mun IPhone lagaili eilen viimeisen temppunsa, joten luovutin sen suhteen. Nappasin käyttöön tuon Samsungin Galaxy 4 Zoomin, joten ehkä jatkossa enemmän ja parempia kuvia :)

Tähän mennessä hankittuja... Päivitellään listaa sitten ajan kanssa...

• 6 paria ohuita sukkia, koko 13/15 (uusia)
• 3 paria paksuja sukkia, koko 13/15 (uusia)
• 14 paria ohuita sukkia, koko  ei tiedossa (käytetyt)
• 1 pari villasukkia vastasyntyneelle (uudet)
• 1 pari ohuet töppöset vastasyntyneelle (käytetyt)

• 1 kpl body, koko 50cm (uusi)
• 4 kpl bodyja, koko 50cm (käytetyt)
• 12 kpl bodyjä, koko 56cm (uusia)
• 4 kpl bodyjä, koko 56cm (käytetyt)
• 12 kpl bodyjä, koko 62-68cm (uusia ja käytettyjä)

• 1 kpl unihaalari vastasyntyneelle
• 4 kpl unihaalaria 56cm
• 2 kpl housuja, koko 50cm (uusia)
• 2 kpl housuja, koko 50cm (käytetyt)
• 2 kpl sukkiksia, koko 50cm (käytetyt)
• 1 kpl housuja, koko 56cm (uusi)
• 3 kpl sukkiksia, koko 60cm (käytetyt)
• 7kpl potkiksia yms, koko 60-68 (käytetyt)

• 2 kpl myssyjä (uusi ja käytetty)
• 1 kpl kypärämyssyjä
• 4 paria ohuita tumppuja
• 1 kpl paksuhko haalari, koko 50cm (käytetty)
• 1 kpl pörröinen nallehaalari tumpuilla, koko 56cm (käytetty)
• 1 kpl neulehaalari, koko 56 (uusi)
• 1 kpl kaukalopussi, koko 62-68 (uusi)

• 2 pkt pussilakana & tyynyliina
• 3 kpl aluslakanoita
• 1 kpl äitiyspakkauksen makuupussi
• 1 kpl vauvan peitto
• 16 kpl isoja harsoja
• 1 pkt libero-vaippoja, koko 1
• 2 kpl tutteja
• 2 kpl tuttipulloja
• 1 kpl helistin
• 1 kpl minion-lelu
• 1 kpl pehmolelu pupu
• 1 pari tumpun pidikkeitä
• 1 kpl tuttinauhoja

• Kehto (äidin mummon vanha)
• Gracon turvakaukalo ja telakka

Same, but not the same..

Elämä on nykyään kummallista. Jotenkin se on niin samanlaista kuin ennenkin ja toisaalta ihan erilaista. Ultra- ja neuvola-päivinä erilaisuus ja uusi elämä korostuu. Sitten taas arjessa sitä touhuaa suunnilleen samoja asioita ja joitain asioita kun ei voi enää tehdäkään, niin sitten sitä on hieman kujalla että "mitäs tässä nyt tapahtuu"..

Harsot ja unipussi NameIt:istä.

 Tarttui sieltä mukaan muutama yökkärikin ;)

Toisinaan tuntuu, että maha ei kasva ja mikään ei muutu. Sitten menet töihin ja työkaverit huolehtivat että jaksathan varmasti ja ethän nyt rasita itseäsi liikaa. Samaan aikaan itsestä tuntuu tyhmältä kun haluaisi tehdä kaiken kuten ennenkin, mutta nyt on vaan pakko kuunnella kehoa eri tavalla kuin ennen. Ennen saatoin nostella painavia laatikoita, tietäen että skolioosin rasittama selkä ei tykkää, mutta jotenkin sen kesti. Sitä otti vähän vahvempaa droppia tai ehkä jopa saikkupäiviä, jollei muuten pärjännyt. Nyt tietää, että sen selän on kestettävä ja sitä ei oikeasti saa rasittaa ylimääräisiä. Pitkä tie vielä kuljettavana ja lisäkiloa kannettavana 24/7. Mömmöjä ei uskalla nappailla kuten ennen ja sairaslomakaan ei houkuta, kun tietää että pian sitä joutuu (saa olla, kuinka vaan) kotona oikein urakalla. Outoa yrittää oikeasti nauttia jokaisesta päivästä töissä :DDD

Maha 20+4

Shoppailuintoiluni vaan senkun jatkuu. Ehkä se on jotenkin mun tapani tehdä tästä konkreettisempaa, kun tuo maha näyttää mielestäni edelleen pelkältä siideri/hiilari/kesäloma pöhöttyneeltä. No onneksi siihen asti on tosiaan näitä muita tapoja tehdä asiaa konkreettiseksi, kuten järjestellä vauvan tavaroita laatikoihin, ostella kaikkea pientä, selailla vaunu-esitteitä ja lukea vauvalehtiä. Miten hitossa tässä pitäisi jaksaa odottaa muka tammikuun lopulle, kun on nyt jo näin kärsimätön :D

Rakenneultra

Nyt se puoliväli on virallisesti saavutettu, eli 20+0. Näin väittää ainakin mun vau.fi:n sovellus puhelimessa, sekä kätilö tänään rakenneultrassa. Mä en noista viikoista ja päivistä pysy edelleenkään perässä, joten onneks on olemassa noi sovellukset jotka pitävän suunnilleen ajantasalla.

En ainakaan tajunnut jännittäväni koko rakenneultraa, jotenkin pidin sitä vain ultrana muiden joukossa ja ihmettelin haloota, jota facebookin vauva-ryhmissä asiasta tuntuu olevan. Yöllä vasta tulin töistä kotiin, joten yöunet jäivät ihan minimaaliseksi, mutta jotenkin sen pystyi sietämään kun tällä kertaa Jay lähti kättärille mukaan, niin eipä sekään sen enempää unta saanut. Ehkä eniten jännitti osaako Jay käyttäytyä. Sillä kun on tapana heittää mitä huonompaa läppää, mitä huonompaan aikaan. Tämä päivä tuntui olevan poikkeus, muutamaa pikkuvitsiä lukuunottamatta, mutta hemmetin hyvä niin...

Ultran jälkeiset yökkäri- ja 

myssyhankinna KappAhlilta.

Kätilö oli eri kuin 12viikolla np-ultrassa. Tämä jakoi niin paljon infoa, etten meinannut mukana pysyä. Näin pitkä sääriluu ja näin pitkä joku luu ja tossa on varpaat.. joo kymmenen.. ja sormet... Myös kymmenen.. Kallo on siro, helpottaa synnytystä. Leuka on ehjä. Sydänkin saatiin kuvattua ja molemmat kammiot katottua että sykkivät samaan tahtiin. Vauva oli kyllä vakaasti sitä mieltä, että muahan ei kuvailla, joten niin mun mahaa sitten tökittiin ultraääni-masiinalla ja asentoa jouduin vaihtelemaan kyljeltä toiselle ja taas selälleen jne. ennen kuin saatiin kuvat. Ei mitään rakenteellisia vikoja siis.

 Ultrakuvat viikolta 20 ja taaempana viikolta 12. 

Kehykset löysin tänään Anttilasta.

No kuten arvata varmaan saattaa, niin sukupuoli ei ainakaan vielä selvinnyt. Tyyppi oli päättänyt hengata kippurassa ja olla vilauttamatta mitään. Kätilö joutui jälleen kerran taas tökkimään mahaa oikein urakalla, että kaveri olisi vaihtanut asentoa ja paljastanut jotakin, mutta ei. Ainoastaan nyrkin iskuja sateli takaisin. Ei saatu edes pientä arvausta, ei minkäänlaista viitettä, mutta toisaalta sekään ei haittaa. Jotenkin tieto siitä että kaikki on oikeasti kunnossa, se vaan riittää. Neuvolan jälkeen oli siis pakko tulla kotiin ottamaan pienet torkut sillä vatsa tuntui olevan kovilla, kun puolituntia oli tullut iskua sisältä ja päältä.

Vaunuviidakossa ilman opasta tai karttaa! APUA!

Päätin tänään mennä katsomaan ja testaamaan lastenvaunuja, kun koko eilisen illan ja yön vietin vaunujen maailmassa kunnes uni lopulta vei voiton. Jostain syystä suurimman vaikutuksen muhun on tällä hetkellä tehnyt Brion Smile -yhdistelmävaunut ja varsinkin se violetti väri. Vielähän en siis tiedä kumpaa tässä odotellaan, mutta mielestäni violetti kävisi hyvin kummalle vaan.

Brio Smile ja ihana violetti väri <3

Suuntasin siis Vantaan lastentarvike -liikkeeseen, jossa ajattelin tutustuvani tarkemmin kyseisiin vaunuihin, jotta sitten en suotta rakastaisi niitä vaunuja, jos ne vaikkapa osoittautuisi ihan huonoiksi. Hommaan tulikin heti mutka matkaan, kun kyseisestä liikkeestä ei löytynyt Brioa. Tutustuin sitten muutamaan muuhun merkkiin ja nythän mä olen normaalia enemmän sekaisin. Jotenkin vaunujen hankkiminen on niin hiton iso asia, että mä en tiedä yhtään miten toimia.

Aiemmin mun elämän suurimpiin hankintoihin on oikeastaan kuulunut vain auto ja sen hankkiminen on tähän verrattuna todella helppoa. Mulla on mies, joka tietää autoista todella paljon ja mukava ex, joka on varaosamyyjä, jolta sopii myös kysellä mitkä osat on halpoja, mihin autoihin tulee kalliita remppoja, mitkä merkit kannattaa heti unohtaa ja missä on potentiaalia. Kummallekin voi linkittää nettiauton löytöjä ja kumpikin ilmoittaa aika samankaltaisia mielipiteitä, joihin on helppo luottaa. Tästä syystä mulle on osunut hyvinkin luotettavia autoja, joihin ei ole tarvinnut isompia ja kalliimpia remppoja tehdä.

Graco Evo ja tylsin mahdollinen väri

Mites sitten vaunujen kanssa? Vaunuista ei voi sanoa yhtä tiettyä hyvää ja luotettavaa merkkiä. Tai siltä ainakin tuntuu kun keskustelupalstoja seuraa ja kokemuksia lukee. Jokaisella tuntuu olevan se mieluisin merkki ja siitä ne hyvät tai huonot muistot. Jokainen kyydittävä on erilainen, samoin kuin ympäristö jossa kyyditään. Olen koittanut kysyä ystäviltä neuvoa. Yksi sanoo että pitää luotettavimpana Emmaljungaa tai Bugaboon. Toinen kehuu Britaxia. Kolmas muistuttaa että ilmakumi renkaat pitää heti unohtaa, vaikka onhan ne ehkä kevyemmät työntää, mutta mitäs jos kumi puhkeaa. Samaan hengenvetoon myyjä suosittelee kolmea eri merkkiä, neljää eri mallia ja pää on ihan sekaisin!

Varsin potentiaalinen vaihtoehto tämä Nico <3

Tällä hetkellä mä oikeastaan puntaroin kolmen eri vaunumerkin välillä. Tosiaan edelleen se Brio on kovasti mielessä ja siihen haluan ehdottomasti mennä tutustumaan, jahka löydän liikkeen joka sitä myy. Lisäksi tutustuin Vantaalla Gracon Evoihin, jotka houkuttaa ihan vain jo sen puolesta että meillä on hankittuna Gragon turvakaukalo. Ainoana miinuksena mietin pieniä etupyöriä talvella... Ja sitten se kolmas ja eniten kysymyksiä herättävä rakkaus on Bebetton Nico Pluss -vaunut. Kokonaisuus oli niissä hiton kattava ja pakettihinta kohtuullinen. Lisäksi ne tuntuivat helpoilta purkaa ja kasata, sekä tukevilta työntää. Myös vaunukoppa oli tilava ja värejä oli tarjolla hurjasti, toisin kuin esin Gragon Evoon. Nicoissa oli myös isot renkaat ja kokonaisuudessaan vaikuttivat laadukkaammilta kuin esim Evo. Tutustuin myös Britaxin Affinityihin ja Bebetton muihin vaunuihin, mutta ne ei jäänyt niin mieleen kuin nämä aiemmin mainitsemani.

Affinityt.. Jotka ei muuten näytä hullummilta

 violetteina, kun kuvia selasin googlella ;)

Miten tämä vauvan hankinta voikaan olla näin iso töistä? Ainakin aivotyön määrä on ihan käsittämätön!

Kotoisaa vapaapäivää vain

Ensimmäinen vapaapäivä sitten töihin paluun. Voin kertoa, että tulee kyllä nää vapaat nykyään niin tarpeeseen, sillä vaikkei 5päivää töissä olletkaan mitenkään super-raskaita, niin selkeästi sitä kaipaa itse enemmän aikaa ja lepoa jo nyt. Onneksi esimieheni on jo ihan asennoitunut, että viimeistään joulukuun alussa jäisin töistä viettämään ylityövapaita ja talvilomaa, josta sitten siirtyisin äippälomalle. Kelpaa!

Suuria suunnitelmia oli lähteä ostamaan kippoja ja kuppeja ystävän häihin, mutta valitettavasti löffäys ja siivous veivät voiton tällä kertaa, joten ehkäpä sitten huomenna. En jaksa, enkä halua ottaa mitään hirveää stressiä noista häistä ja polttareista, vaan tehdä juuri sen oman jaksamiseni mukaan. Täytyy vaan toivoa, että ymmärrystä löytyy oikeasti, eikä pelkkää sanahelinää..

Fuduja ei edelleenkään tunnu, mikä on ehkä hiukan tylsää, kun olin oikeasti asennoitunut että nyt tuntuisi jo. No vatta kasvaa ja tissit on kipeet, eiköhän siinä ole raskausoireita ihan tarpeeksi. Myös shoppailuintoni voisin mielelläni laittaa raskausoireiluksi, sillä muuten tässä pitänee oikeasti alkaa miettimään näitä ostosteluita... Tälläkin viikolla olen ostanut itselleni jo 5kengät, 10paitaa/neuletta, yhdet farkut ja lisäksi aikamoisen läjän vauvan vaatteita. Puolustuksekseni haluan sanoa, että rahaa olen silti polttanut noin 200€, joka ei mielestäni ole paljon ostosten määrään nähden ja myös sen että viime vuoden syysvaatteet ei vaan istu enää päälle, joten enhän mä enää voi kulkea kesätopeissakaan.

Nyt taidan palata tuonne lipaston luokse ja jatkaa inventaariota vauvan tarvikkeista. Jonkinlaista listaa suunnittelin tsekkaavani, niin tietää sitten ainakin mitä ei enää osteta ja mitä vielä ehdottomasti tarvitaan tammikuuksi..

-Tiki-

P.S. Nyt mummukin jo tietää, joten uskaltaisikohan sitä julkaista jotain jo facessa...

Jälleennäkemisen riemua

Piip piip piip.. Herätyskello!!! Yli neljä ihanaa viikkoa ilman tuota raastavaa mökää ja nyt sen tahtoon on vaan taivuttava. Kuuman suihkun kautta ihmisen näköiseksi muuntautuminen ja kohti neuvolaa. Ensimmäinen lääkärikäynti oli siis tänään. En oikein tiennyt mitä odottaa, kun tuntuu että jokaisella nuo menee hiukan eri kaavan mukaan, mutta tiettyjä kauhukuvia mulla jo oli.

Kaikki alkoi tutulla kaavalla, eli ensimmäisenä kuseksimaan purkkiin ja todeta että liuskatesti näyttää normaalia, kuten viimeksikin. Sitten mittailemaan verenpaineet, jotka poikkesivat edellisestä kerrasta hiukan, mutta olivat kuulemma edelleen normaalit. Paino tuntui lääkäriä erityisesti kiinnostavan, koska tähän mennessä oltiin tultu niin reippaasti alaspäin sen kanssa, mutta nyt oli edistystäkin tapahtunut. Ei ihan huimasti ja ei olla vielä edes lähtöpainossa, mutta reipas 200grammaa on tullut lisää edes.

Kohdunsuu tutkittiin ja täytyy kyllä sanoa, että vaikka mä oon tätä asiaa ehkä eniten jännittänyt, niin aivan turhaa. Toisaalta tää ei eronnut mitenkään peruskäynnistä gynekologilla, mutta samalla tätä ei edes mieltänyt itse tilanteessa samanlaisen epämiellyttäväksi. Ehkä pää jotenkin asennoituu, että nyt tätä tehdään vauvan takia (+nopeasti se oli ohi). Tämän jälkeen kuunneltiin vielä hieman sydänääniä ja hienostihan se siellä ravasi! 

Sitten ihan ehdottomaan lemppariini! Tänään ultrattiin!!! Rakenneultrahan mulla on vasta 9.9. ja olin asennoitunut, että nämä kaksi ultraa tässä on ja siinä se, ellen itse sitten halua yksityiselle halua mennä erikseen. Oli niin mahtavaa nähdä yllättäen miten siitä pienestä pomppivasta pavusta oli tullut oikeasti ihan vauvan näköinen. Se on edelleen ihan hurjan aktiivinen ja koitti pakoilla ultraakin parhaan kykynsä mukaan. Silti mä näin pään, selkärangan, kylkiluut ja sen pompottavan sydämen. Lisäksi nyt kaverilla oli aivan selvät pitkät kädet ja jalat, joilla se huiski menemään! Ihmettelin lääkärille miksen sitten tunne mitään potkuja, kun kaveri siellä riehuu noin kovin, niin sain vaan vastauksen, ettei kaikki tunne vielä tässä vaiheessa..

Eli näillä fiiliksin mä nyt istun himassa, odotan vatsa kurnien kinkkukiusausta uunista ja mietin voisikohan sitä lähteä etsimään taas kaikkea ihanaa vauvalle.. Onnistuneen neuvolareissun ja viimeisen lomapäivän kunniaksi.

Enää ei ole kesää jäljellä, mutta onneksi odotankin jo talvea ;)

Niin se alkaa olemaan loma kohta lusittu. Huomenna viimeinen vapaa ja sitten onkin aika palata suoraan iltavuoroon - katotaan miten ämmän käy. Loma meni jotenkin ihan hujauksessa, vaikkei oikeastaan tehty mitään. Kummitytön treffaus jäi väliin, kun kärsin noin viikon verran toistuvasti päänsärystä, niin eipä sitten innostanut istua autossa pitkää pätkää, jos särky taas olisi yllättänyt. Veikkaan kipujen johtuneen huonosta ruokavaliosta ja muutenkin ravinnon vähäisestä määrästä. Nyt alkaa olemaan ruokailut pikkuhiljaa paremmat. En mä varmaan vieläkään tarpeeksi syö, mutta ainakin paremmin kuin tovi sitten. Nyt on himassa jogurtteja, leipää ja hedelmiä, joita koitan napostella. Lisäksi koittanut syödä edes kahdesti lämpimän ruoan päivittäin. Systeri tuli sentään rennosti juhlittua, eli kunnon ruokailut Tampereella The Grillissä! Suosittelen lämpimästi! Ehkä paras pihvi minkä olen koskaan syönyt!

Vauvamaha viikolta 17

Ei reissattu sitten pohjoiseen, mutta ihan riittämiin oli täällä Helsingissäkin. (Sori äiti, nähdään sitten toisella kertaa!!!) Miehen duunipaikalla hääräilin viikon verran, kun hallia on laajennettu ja pääsin siinä sitten maalailupuuhiin. Mukavaa hommaa ja olihan sekin yhdessä tekemistä, kun aamusta saakka purettiin ja maalattiin, sekä illan päätteeksi syötiin ja saunottiin. Hääpäiväkin meni remppaillessa, eikä sekään oikeastaan haittaa. Lahjaksi kun hommasin liput meille Cheekin keikalle perjantaiksi, niin tavallaan se hääpäivä tuli sitten juhlittua stadikalla pari päivää myöhässä. Pakkohan se on myöntää, että vaikken Cheekistä pidä, niin mahtava keikka oli! Aluksi ajattelin, että onhan mieskin kestäny mun mukana rockia kuuntelemassa hämyisissä baareissa, vaikkei tykkää, niin kyllä mäkin yhden Cheekin kestän. Hyvin kestin ja enemmänkin: viihdyin! Oli oikeasti mukavaa!

Mites sitten tämä odotus? Viikko 18+0 ja ei tunnu vieläkään odotukselta!!! En mä tiedä oonko mä vaan niin uuno, mutta vieläkään en tunne mitään potkuja? "Perhosen siiven hipaisuja, nippailuita..." En minä tiedä. Kyllä mä nyt jotain tunnen, mutta tunsin mä ennen raskauttakin. Joskus massua kipristää, joskus tuntuu kuin kuplisi, joskus kramppaa. Joskus syynä on pieru ja joskus se menee ohi ilman että edes tajusi tunteneensa mitään. Ehkä mä vaan odotan siihen asti, että näen monon kuvan vatsan läpi ennen kuin osaan ajatella, että hei nyt potkii.

Vauvalle on tullut hamstrattua jonkun verran taas lisää vaatteita ja tarvikkeita, jonka seurauksena oli nyt jo sitten hankittava lisää säilytystilaa kotiin. Olin ajatellut ettei vielä toviin sellaisia tarvitse miettiä, että ehtiihän sitä viimeistään äitiyslomalla, mutta mun vaatekaapin rajat alkavat tulemaan vastaan, kun se toimii jo nyt myös liinavaatekaappina. Nyt on sitten pari lipastoa hankittuna, joten tilaa on myös syksyn viimoihin tarvittaville huiveille yms. ja toinen lipasto vallan vauvan kamppeille.

Uudet lipastot (ja lamput, mutta kun mun oli ihan pakko!)

Lakanoita, harsoja, bodyjä, housuja, myssyjä, 

haalareita, sukkia...Jopa vaippoja!

Huomenna olisikin sitten ensimmäinen vierailu neuvolan lääkärillä. En tiedä oikein mitä odottaa. Jännittää niin pirusti. Oikeastaan huominen ei kiinnosta yhtään, mutta ehkä saisin kuulla taas vähän sydänääniä?! Toivottavasti ainakin, mutta jos en, niin sitten pitänee malttaa tasan 2viikkoa, jolloin pääsee ultraan taas. Hyvällä onnella sitten selviää, mitähän väriä sitä uskaltaisi lähteä hankkimaan noiden neutraaleiden kaveriksi.. Tärkeintähän se toki ei ole, mutta kyllä se kutkuttaa mieltä, että pitääköhän mun veikkaukset yhtään paikkaansa. 

Kirjautumisongelmia

Pitkään en päässyt kirjautumaan tänne blogiin. En sitten tiedä oliko ongelma siinä, että olisin halunnut päivittää tabletilla/kännykällä ja jostain syystä se ei toiminut, vai muuten vain bloggerissa. No nyt on jäänyt useat asiat päivittelemättä..

1. Labrat
Neuvolassa sain päättää haluanko sikiön poikkeavuus seulontoihin ja tietysti halusin! En oikeastaan vieläkään osaa kuvitella miksi joku ei haluaisi, mutta ehkä se on vähän sama asia kuin joku haluaa synnyttää luomuna ja kotona, kun toinen haluaa kaiken mahdollisen kivunlievityksen sairaalaoloissa. Labroissa kävin siis siinä viikolla 10 ja melko näppärästihän se meni. Varauduin että lähden heti aamulla, jotta ehdin ennen jonotteluja. Valitettavasti vaikka olin 3 minuuttia labran aukeamisen jälkeen paikalla, niin ennen mua oli kymmeniä ihmisiä jo odottamassa. Toki olin yllättynyt miten nopeaa silti kaikki oli, enhän ollut aiemmin pk-seudun labroissa vieraillut, kun täällä ollaan asuttu vasta vajaa vuosi. Alle kymmenessä minuutissa istuin mukavan terveydenhoitajan juttusilla, jolle vein etukäteen annetut pissanäyteputkilot ja joka sitten otti useamman putkellisen verta. Tämän jälkeen sain kurvailla takaisin kotiin.

Ensimmäisiä vaatehankintoja vauvalle

2. Ensimmäinen ultra
Menin ultraan yksin, surullisena ja vihaisena. Mies ei lähtenyt mukaan ja vetosi työkiireisiin. Olen edelleenkin asiasta pettynyt, mutta en ehkä suoranaisesti enää vihainen. Harmitti ja harmittaa vieläkin miten työ voi mennä edelle. Varsinkin kun työ on hyvinkin joustavaa ja hän olisi töistä myöhästynyt ihan jopa tunnin verran. No toki hänen työpaikallaan asiasta ei tiedetä, joten miten asian suhteen voitaisiinkaan joustaa. Eipä tuo mies ole kertonut vielä kenellekään! Enkä tiedä kertookokaan. Sekin harmittaa, ehkä jollain tasolla loukkaa. En jaksa nostaa asiasta enää edes älämölöä, kun en ole 100% varma olenko oikeutettu tällaisiin fiiliksiin, vai onko ne vaan hormoonit jotka siellä pistää veren jatkuvasti kiehumaan.

No anyways, menin kättärille taksilla, koska pelkään ajaa Helsingin keskustassa. En ole siellä ajanut, enkä usko että se eroaisi mitenkään muuallakaan ajamisesta, mutta kun on tietty kireä aikataulu niin en kaipaa lisää stressiä ja paniikkia. Taksikuski oli mukava, jolle sain purnata yksin menemisen harmista ja samalla mainita ääneen ehkäpä se todellisen syyn miksen olisi halunnut mennä yksin: mitä jos kaikki ei ole kunnossa? Mitä sitten? Kättärillä päätin soittaa äidille, jolle olin päätynyt kertomaan raskaudesta noin viikkoa aiemmin. VIRHE! Älä ikinä soita ihmiselle, jonka perusluonne on negatiivinen ja joka on itse kokenut raskauksien kamalat puolet (kohdun ulkoiset raskaudet, keskenmenot...)! Sellainen ihminen ei osaa tukea, vaan tartuttaa ne omat kamalat kokemuksensa sinuun niin että melkein itku silmässä lopulta päädyt tutkimuspöydälle.

Onneksi kauhun kyyneleet vaihtui nopeasti onnellisiin sellaisiin, sillä vatsan päältä ultraamalla pikkuinen löytyi samantien. Kaveri oli oikein vilkas ja pomppi ylös-alas koko ultrauksen ajan heilutellen käsiään. Kuvia sain matkaan kaksi ja neuvolakorttiin päivitettiin uusi laskettuaika (joka ei tosin muuttunut kuin päivällä). Tällä kertaa päätin kävellä metrolle kättäriltä ja soittaa muutaman puhelun, joissa kertoa uutiset tärkeimmille. Illalla myös kerroin töissä esimiehelle asiasta ja onnitteluja sateli.

Papu <3

3. Ulkomaan matka
Sinnittelin töissä tuonne heinäkuun loppuun jossa mulla sitten alkoi kesäloma. Ensimmäisenä lomapäivänä lennettiinkin Turkin lämpöön, jossa makoiltiin pari viikkoa. Loma oli noh... Erilainen. En edelleenkään tiedä, johtuuko nämä jatkuvat pettymyksen tunteet yms. raskaudesta vai oliko oikeasti ehkä huonoin loma ikinä. Toki oma olo oli melko tuskainen kun lämpöä oli sen 35-40astetta kaksi viikkoa putkeen ja mikään ruoka ei tahtonut maistua. Välipaloja ei oikeastaan ollut, joten vedin koko kaksi viikkoa jääteellä/vedellä/illallisella. Joinain harvoina päivinä tilasin lounasaikaan ranskalaisia tai pizzaa, mutta tuntui turhauttavalta kun kuumuudessa ei mikään maistunut senkään vertaa. No ainakin sai karisteltua työstressit pois ja palvottua aurinkoa oikein olan takaa. Lisäksi kotiin tuomisina tuli hirmuinen läjä kenkiä, joita ei voi kuin rakastaa <3 ja iltaisin sai nauttia oikeasti hyvistä ravintoloista.

4. Neuvolan terkkarikäynti ja sydänäänet
Tosiaan palattiin sitten Suomeen tuossa 8.8. ruokamyrkytyksen saattelemana, joten se yö oli melko tuskainen. Onneksi paluu oli kuitenkin pe-la välisenä yönä, niin sai sitten palautua matkasta vielä sen viikonlopun siinä. Lauantaina olo oli hapero tietysti, mutta purin silti kaikki tuomiset ja pesin pyykit ja laitoin kaiken paikalleen, sekä lemmikit haettiin hoidosta. Kyllä niitä olikin ollut ikävä!! Sitten maanantaina oli ensimmäinen terkkakäynti. Mun terveydenhoitajaksi on osunut mukava ulkomaalainen nainen. Mua aina hieman jännittää, kun mietin mitenhän kommunikaatio sitten pelaa, mutta ihan turhaa. Noottia tuli sillä paino on pudonnut kolmisen kiloa, mutta väitän sen johtuneen tuosta matkasta, josta seurasi syömättömyyttä ja pahoinvointia ja uskonkin, että nyt kun olen päässyt kotiin ja ihanien välipala-jogurttien ja rahkojen kimppuun, niin ateriarytmitkin paranee ja ehkä hissuksiin se painokin lähtee nousemaan. Suurinosa ajasta meni siihen kun neuvolakortista kirjailtiin tietoja kättärikäynnistä ja sitten ihan perus "mitä kuuluu ja miltä tuntuu" löpinöitä käytiin läpi. Ei kuulu kummempia ja mitään ei tunnu. Lopuksi kuunneltiin sydänäänet, jotka paljastivat pikkuisen sykkeen olevan siinä 145 luokkaa, eli oikeinkin hyvät. Myös tuolla neuvolakäynnillä nyt opin itse ottamaan ne sokeri- ja protsku-jutut pissanäytteestä ja mittailemaan itsekseen ne verenpaineet. Missään ei valittamista.

5. Loma jatkuu vielä
Nyt siis edelleen jatkan vielä kesälomailua. Ystäviä olen nähnyt paljon ja koittanut keskittyä tosiaan siihen syömiseen, ettei enää tulisi siitä valituksia. Lisäksi päätin että nyt saa lusmuilu riittää, että mun on saatava vahvistettua tätä kroppaani, jotta se kestää tän raskauden. Mulla on selässä skolioosia ja lisäksi muutenkin yliliikkuvat nivelet, niin lihaksisto on vaan saatava pysymään kunnossa, jotta jaksan tämän ja myös sitten tulevan vauvan kanssa. Kävinkin ystävien kanssa tutustumassa joogaan, joka oli kyllä ehdottoman ihanaa ja aion mennä jatkossakin! Lisäksi sain sovittua parit treffit personal trainerin kanssa, että katsotaan saliohjelma sellaiseksi joka sopii nykyiseen ja tulevaan. Aiemmat ohjelmat kun ovat olleet hyvinkin tuloskeskeisiä, niin nyt tarvitaan sellaista kuntoa ylläpitävää ja raskaus huomioonottavaa treeniä. Hyvät fiilikset niistä. Lisäksi hyvää fiilistä on ollut tarjolla useana muunakin päivänä. Eräänä päivänä seikkailtiin ystävän kanssa Suomenlinnassa ja eilen kierreltiin Korkeasaaressa. Myös yksi päivä käytettiin ostoksiin ja nyt mulla onkin sitten muutamat uudet jegginssit, jotka antavat tilaa mahalle ja pystyn hengittämään niissä!

Jatkossa lomalle toivottavasti mahtuu nyt omaa aikaa myös miehen kanssa, joka jo palasikin takaisin töihin, mutta lomailee sitten onneksi kanssani taas ensiviikolla. Mahdollisesti road trippaillaan sitten koiran kanssa vähän ympäri Suomea. Yhteinen aika tulisi kyllä tarpeen, sillä ehkä sekin kiristää näitä tunnelmia, kun ei oikeasti ole ehtinyt nauttimaan yhtään pelkästään toisen seurasta. Ja hääpäivääkin olisi tiedossa, niin ehkä jotain spessua voisi sitten koittaa sinne kehittää...

Lisäksi aion ehdottomasti käydä treffamassa kummitytön ja onnittelemassa isosiskoa synttäreistä. Eiköhän siinä ole jo monenlaista puuhaa?! Varsinkin kun lomaa ei ole jäljellä enään kuin se vajaa 2 viikkoa!

P.S. Se pahoinvointi-postaus on edelleen tuolla luonnoksissa, kaivaten ehkä vielä hieman hienosäätöä.. Lisäksi mä lupailen lisäillä mahdollisesti näihinkin postauksiin kuvia (tai sitten ihan omina erillisinä postauksinaan..). --> 26.8.2014 vihdoin lisäilty muutamia kuvia

Neuvolasta

Käytiin maanantaina sitten siellä ekassa neuvolassa. Ihmeemmin ei jännittänyt kun sinne mentiin ja terkkarikin oli huippumukava. Toisaalta ehkä omaa oloa helpotti, että terkkarikin oli hyvin nuori ja kertoikin tämän olevan hänen ensimmäisiä ensikäyntejään, joten joutui usein varmisteleemaan papereistaan, että onko kertonut nyt varmasti kaiken ja kysellyt oleelliset ja jakanut jokaisen lippulappusen. Mitään labroja ei tosiaan ollut tai mitään sydänääniäkään kuulosteltu, vaan ihan höpistiin. Mukanani vein kaikki postitse saapuneet esitietolappuset, vaikka suunnittelin että olisin jättänyt ne kotiin ja sanonut unohtaneeni. Sen verran hävetti meikäläisen rustailumokat. Toisinsanoen.. lappua täyttäessähän kysellään isästä ja äidistä. Oonhan mä nyt vastaavia täyttänyt moniakin, mutta en koskaan tällaisessa yhteydessä, joten niinhän mä ruksailin sinne itselleni syövän, keuhkosairauden, suolistosairauden.... Kunnes tajusin, että perkele. Mähän olen tässä kohtaa se äiti. Kerroin tästä sitten terkkari-tytölle, joka vaan nauroi onneksi. Laitettiin ne tiedot kuitenkin sitten sinne sukurasitteisiin, vaikkei niitä minulta onneksi löydykään.

Kotiin viemisiksi tuli läjä kirjoja ja lehtisiä. Siskolle lähetin nivaskasta kuvan ja vastineeksi sain toteamuksen, että parempi aloittaa lukuloma jo nyt, niin saatat päästä urakassa loppuun ennen laskettua aikaa. Aloin miettimään asiaa, että on sitä ennenkin muksuja maailmaan pyöritelty ilman kaikenmaailman oppaita. Ja vaikka nyt sanon näin, niin kyllä mä haluan kaikki mahdolliset tutkimukset raskauden aikana ja kaiken kivun lievityksen sekä osaavan henkilökunnan ja sairaalapuitteet ympärilleni sitten itse synnytykseen, eli minnekään saunan lauteille en haikaile naapurin rouvien auteltavaksi. Taidan mennä tässäkin kohtaa sellaista kultaista keskitietä siis. Ei hössötyksiä. Lueskelen sitten jos tulee kysymyksiä mieleen..

Ultraan tuli tänään kutsu kättärille. 16.7. pitäisi sitten nähdä ekaa kertaa vauva oikein livenä. Ihan kiva nähdä muutakin kuin tätä turvotusta ja läskiä. Ehkä ne mamma-vaistotkin sieltä sitten herää kunnolla, kun nyt ne iskee vaan aina välillä hirmuisena shoppailu-intona (jolle en ole antanut periksi!). Ainoa vauvalle "hankittu" asia on kehto, joka on ainakin äitini isoäidin vanha ja joka on perintönä kulkeutunut perheen vanhimmalle tyttärelle, eli isosiskolleni. Ilman muuta meikäläisen lapsonen pääsee siihen kuulemma nukkumaan, joten tiedä vaikkapa roudaisin sen jo huomenna Tampesterin reissulla matkaani (jonne btw saan mennä miehen uudella autolla, joka haettiin tänään!!!).

Ihana yli 100vuotias kehto-vanhus

Mutta palaamma myöhemmin, nyt alkaa ruoka olemaan valmiina... Pakko ihan oma tilitys varata ruoka-aineille ja pahoinvoinnille ym. ihmettelylle :)

Kunnon stooryt alkuun

Raskaana. Sitä minä olen. Vau.fi Odotus-sovelluksen mukaan raskaus on nyt edennyt vaiheeseen 7+2. En oikeastaan noista tajua yhtään mitään. Mulle tutumpia on kp:t ja ovikset, toistuvat pettymykset, vatsamakkaroiden piikittely, hormooneiden pupeltaminen, ultraäänitutkimukset, tiettyyn aikaan hässiminen, vaihdevuosia muistuttavat oireet..

Päätin aloittaa tämän blogin syystä, että itseä sattui todella paljon lapsettomuushoitojen aikaan, kun seuraamani lapsettomuusblogit muuttuivat äitiys- ja raskausblogeiksi. Olin minä iloinenkin heidän puolestaan ja järkikin sen sanoo, ettei toisen raskaus ole itseltä pois. Samaan aikaan sitä tunsi niin syvää kateutta ja katkeruutta, ettei sitä oikeasti osaa ymmärtää kuin vaan ne jotka siellä lapsettomuuden syvässä kuilussa on ollut.

Oma kuiluni ei todellakaan ollut syvä. Vain sen verran että tiesin tässä olevan oma pohjani - pidemmälle en pysty menemään. Meidän hoidot tosiaan keskittyivät luomuyrityksiin ja clomi-pilsuihin ja piikittelyyn. Sen suurempii hedelmöityshoitoihin en olisi pystynyt. Parisuhde oli kuilun reunalla ja oma mielenterveys vaakalaudalla. Päätös oli vaikea, mutta valitsin mieluummin lapsettomuuden ja erilaisen onnen, kuin riskin menettää kaiken sen jo olemassa olevan rakkaan. Itseni ja puolisoni.

Reilun vuoden myöhemmin elän aivan eri tilanteessa. Avioliittoni Jayn kanssa voi hyvin. Elämme hyvin erilaista elämää. Tulotasossa on tapahtunut selvä muutos parempaan, stressin aiheet ovat erilaiset, mutta parisuhde on vakaa. Koko lapsettomuus jäi puhumattomien asioiden joukkoon. Siitä ei tullut elefanttia olohuoneeseen, se vain pikkuhiljaa lakkasi olemasta elämän keskipiste. Keskipisteeseen tuli Tiki ja Jay. Tikin ja Jayn lemmikit. Molempien työt, harrastukset. Sponttaani seksi. Harvakseltaan, mutta aidosti nautittuna, ei suoritettuna.

Lopulta olemme tässä tilanteessa, että menkat vain jäivät tulematta. Itse en osannut edes toivoa, en odottaa. Jay alkoi sanomaan että sun menkat olisi pitänyt alkaa. Itse en oikein tahtonut uskoa. En oikeastaan edes muistanut koska edelliset oli. Jay tiesi tarkalleen. Hassu mies, muistaa kyllä viikot jolloin ei seksiä heru. Viivyttelin vielä pari päivää testin tekemistä, mutta lopulta se oli tehtävä. Yön pimeinä tunteina kusaisin tikkuun ja painelin ulkorappusille tupakalle. Jay nukkui autuaan tietämättömänä yöllisistä puuhistani ja minä odotin yksin. Rööki tuntui lyhyeltä ja aika pitkältä, kunnes lopulta uskoin kolmen minuutin kuluneen. Testissä selkeä plussa. Sekavaa. Jaylle kerrottu. Ei oikein osata kommunikoida tästä asiasta ainakaan vielä.

Viikkoa myöhemmin tein uuden testin. Edelleen plussaa. Röökilakko ei täysin pidä. Sitä ei vaan mitenkään tajua että tässä oikeasti ollaan raskaana. Toki määrät ovat muuttuneet 1-2 tupakkaan päivässä, huimasta vajaasta askista, eli siihen nähden olen tyytyväinen. Samalla vituttaa. Lapsettomuushoitojen aikaan olin niin jyrkkä mielipiteineni, että miten kukaan voi vahingoittaa syntymätöntä lastaan ehdointahdoin! Ajattelen edelleen niin. Miten saisi vaan itsensä tajuamaan, että tämä on totta? Että tällä hetkellä mä oon paska ja välinpitämätön mutsi. Tai en ainakaan riittävän hyvä, kun en täysin ole pystynyt lopettamaan. Neuvolaan on aika varattuna juhannuksen jälkeiselle viikolle, pitää siellä pyytää apuja tupakoinnin kokonaan lopettamiseen.

Vatsa oli viikko sitten kuin ilmapallo. Pallo se on edelleen, mutta ainakin ilmavaivat on helpottaneet. Pikkuhiljaa sitä alkaa hyväksymään turvotuksen. Aluksi ajattelin että se on mielikuvitusta, läskiä se oikeasti on. Suututti kun mies hipelöi sitä. Antaisi olla. Nyt tänään olen tuijotellut muiden vatsoja netistä. Yhtä turpeita nekin on. Vielä kun ihan täysin osaisi sisäistää tän koko kuvion...